Gallupeissa virheitä?


(Kari Tanninen) #1

Uusin ylen gallup lupaa sinisille 0.9% kannatuksen, joka ei vastaa ainakaan täällä keski-suomessa “teltta-aktiivisuutta”. Pitkän kokemuksen omaavat kolleegat arvioivat, että porukkaa käy teltalla saman verran kuin silloin kun persuilla oli n. 5% kannatus.

Gallup -kyselyissä on myös kysymys mitä on aiemmin äänestänyt ja se vaikuttaa jollain korjauskertoimella äänen painoarvoon ja kun sinistä ei voi valita (=sinisiä ei ollut), niin se lisää (yleensä) persujen kannatusta niiltä osin.

Algoritmista riippuen tuo vaikutus voi olla hyvinkin merkittävä, joka kannattaa kertoa myös äänestäjille.

Muoks: Tämä ettei puoluetta ole ollut ollenkaan aiemmassa vaalissa saattaa muuten aiheuttaa hyvin suuren suhteellisen virheen. Koska aiempi vertailuarvo = 0, mikä tahansa ääniosuus tekee kasvuprosentin äärettömäksi jolloin korjauskerroin voi olla hyvin suuri. Tämä ilmiö näkyi mm. 2011 vaalien gallupissa hyvin selvästi, jolloin gallupit eivät pystyneet ennustamaan persujen jytkyä. Kannattaisi jonkun vinkata Sampolle, jotta hän voisi kertoa asian myös äänestäjille tämän illan puoluejohtajatentissä…


#2

Teoriasi ei oikein toimi. 2011 persuilla oli pohjilla todellista kannatusta heikompi tulos aiemmista vaaleista joka sitten laski vertailuarvoa. Sinisillä ei uutena puolueena ole vertailutulosta joten mitään vertailuarvoakaan ei ole. Sinisiä käsitellään kyselyissä samalla tavalla kuin esim. Liike Nyt:iä.

Liike Nyt on nähtävästi nostanut kannatustaan koska osasto “Muut” oli kasvanut ja on nyt ensimmäistä kertaa yli 3%. Jos oletetaan että lukemasta on suurin osa Liike Nyt:llä niin heidän taktiikkansa panostaa kaikki kärkiehdokkaaseensa näyttää toimivan. Pienen puolueen kannattaa aina keskittää.


(Kari Tanninen) #3

Tuo riippuu gallup-kyselyssä käytetystä algoritmista. Otos on yleensä n. 1000 kpl ja siitä 1% vain 10kpl, joten ennusteen korjaamiseen käytetään erilaisia keinoja satunnaisvaihtelun ja otosvirheiden tasoittamiseen. Lienee jonkinsortin liikesalaisuus mitä algoritmia mikäkin galluppeja tekevä talo käyttää, mutta edellisen vaalin äänestys kysytään tuossa ylen käyttämässä puljussa ja se varmasti vaikuttaa ennusteeseen.

On myös selvä, että gallupeihin yritetään vaikuttaa poliittisesti (myös ylen gallupeihin) joten kysymyksessä ei välttämättä ole vahinko…

Nyt on niin iso ero kentällä olevaan kiinnostukseen ja yle:n gallupin välillä että tuohon täytyy sinisten jyrkästi puuttua, koska sinisten kannalta gallupeilla on nyt itseään toteuttava merkitys näissä vaaleissa.


#4

Taloustutkimuksen paikkajakoennuste. Siniset 0 paikkaa, Muut 1 paikka.


Jo aiemmin Gantar arvioi, että nk. Uudenmaan viimeisestä eduskuntapaikasta kilpailevat Väyrynen, Harkimo ja Niinistö. Väyrysen voi varmaan jo laskea kisasta ulos, joten skaba käytäneen Harkimon ja Niinistön välillä. Herrat kisaavat hyvinkin samoista äänestäjistä, joten ryhtiliikettä tarvitaan.


(Ilkka Hannu Tapio Salonen) #5

Asiallisia ja huomionarvoisia mielipiteitä olette kirjoitelleet tämän uuden teeman alle. Mutta tässä vaiheessa, vain pari viikkoa ennen vaaleja, on syytä olla realisti. Veikkaan, että Sinisten ääniosuus koko maassa jää 14.4. vaaleissa välille 0,7 - 1,3 %. Sillä ei kovin suurta Sinistä eduskuntaryhmää eduskuntaan tule. Parasta persujen hyvin ilmeisessä vaalivoitossa on se, että kaikki ne äänet ovat ainakin täällä Lapissa pois Kepulta! Toki 2015 vaaleihin verrfattuna Siniset saa viime vaaleissa Perussuomalaisten kanssa yhdessä kerätyistä äänistä valitettavan pienen osuuden, alle viidenneksen.

Arvoisa puheenjohtajamme Sampo Terho, nyt maanantaina 1.4. sinulla on Ylen puheenjohtajatentissä viimeinen tilaisuus kertoa suomalaisille, mitä eroa on Sinisillä ja Perussuomalaisilla on. Älä polta hatariakaan siltoja SDP:n ja Kokoomuksen kanssa äläkä missään tapauksessa rehvastele Sipilän hallituksen “saavutuksilla”. Sinisten sote-mallin “ehdottomuuden” kanssa ole varovainen.

Lappiin ei ainakaan haluta pakotettua, koko maakunnan alueella toimivaa, “sosiaalisoitua” terveys- ja sosiaalipalvelujen järjestämismallia. Lapissa tarvitaan neljä sote-kuntayhtymää: Rovaniemen seudun, Kemin ja Tornion seutukunnan eli Meri-Lapin, Itä- ja Pohjois-Lapin sote-yhteistyöaluetta! Kolmatta verotusta emme hyväksy emmekä mitään maakuntavaaleja. Olen kunnallisen itsehallinnon vankkumaton kannattaja. Nyt saamme Sodankylässä itse päättää, kuka ja ketkä tarjoavat palvelujaan loppuvuodesta käyttöön otettavassa, uudessa hyvinvointikeskuksessamme. Palvelujen saatavuudesta ja laadusta vastaa sote-kuntayhtymä, jossa on mukana mahdollisimman monta Sodankylän naapuri- ja lähikuntaa. Sitä paitsi seuraavat kuntavaalit ovat huhtikuun kolmantena sunnuntaina 2021 eli varmasti ennen kuin minkäänlainen seuraavan hallituksen sote-uudistus on toteutuskelpoinen.

Lapin Sininen Sissi,
kuntavaaliehdokas 2021 kuntavaaleissa
Ilkka Salonen.


(Risto ) #6

Itse olen kyllä eri mieltä, demarit, vihreät ja vasemmistoliitto on jo liputtaneet 18 itsehallintoalueen pohjalta toteutettavan mallin puolesta, vain kokoomus haraa vastaan, asian voisi pelkistää niin, että valinta on demokraattisesti ohjatun paikallishallintoon perustuvan mallin ja Pörriäisen ajaman liiketoimintamallin välillä, lopputulos voi asiakkaalle olla sama, mutta meidän järjestelmä on pohjimmiltaan demokratiaan nojaava ja sitä pitää vahvistaa eikä heikentää.

Vaalitulosta on turha spekuloida, sinisten kannalta tilanne on sama kuin persuilla, gallupeissa kannattajat ei sano kannattavansa näitä ryhmiä, joten todellinen kannatus nähdään vasta vaaliuurnilla.


#7

Harkimon äänisaalis on täysi mysteerio, sitä on paha mennä veikkaamaan. Muutoin Harkimon Liikkeeltä puuttuu ehdokkaat jotka kiinnostavat äänestäjiä.

Väyrysen puolue on kerännyt ihan fiksun oloisen ehdokasryhmän, mutta sieltäkin puuttuvat ehdokkaat jotka saisivat äänestäjät liikkeelle. Sinisillä on Uudellamaalla kovia nimiä listalla, joten uskon että ainakin Niinistö ja Terho menevät läpi.


#8

Hesarin analyysi Uudenmaan piirin tilanteesta:

Artikkelissa huomionarvoista on se, ettei Niinistöä mainita enää potentiaalisten ääniharavien joukossa. Harkimo sen sijaan mainitaan. Median suhtautumisessa sinisiin on nähtävissä muutos, joka liittyy varmaan em. galluptuloksiin.

Maanantain tentissä Terhon kannattaisi promota Jussi Niinistöä niin paljon kuin mahdollista.


#9

Galluppeja ei sentään vielä tehdä niin tarkoiksi että yksittäisten ehdokkaiden äänimäärä olisi mahdollista ennakoida, joten en ole huolissani siitä ettei Niinistön nimi esiintynyt tässä nimenomaisessa artikkelissa.

Niinistöllä on vahva oma kannatus, ja varmasti muitakin Soinin kannattajia kuin minä, siirtyy Niinistön taakse.


(Kari Tanninen) #10

Kävimme tänään Äänekoskella vaaliteltalla ja kokemus tältäkin päivältä vahvistaa sen, että sinisillä on selvästi enemmän kannatusta kuin tuo 0.9%. Hiihdon SM-kisojen takia ihmisiä oli todella vähän liikkeellä, mutta teltalla vieraili varsin paljon väkeä.

Teltalla ihmisten kanssa käydyt keskustelut ovat olleet hämmästyttävän hyviä, äänestäjillä on hyvin punnittuja mielipiteitä ja hyvin asiallisia keskusteluja jokseenkin kaikki. Toki n. 30% hakee vain ilmaisen makkaran eikä halua keskustella mutta tuo on sama kaikilla puolueilla.

Tuo pieni gallup-kannatus ja se, ettei ole käytännössä ehdokkaan läpimenomahdollisuutta on tietysti iso asia, ja moni kysyi suoraan että meneekö ääni hukkaan jos äänestää näin pientä puoluetta.

Sampolla on nyt ratkaiseva tilaisuus maantaina perustella miksi kannattaa äänestää 0,9% puoluetta. Mielestäni äänestäjätkin arvostavat sitä että on olemassa suomalaisuuspuolue jolle on arvokasta savusauna, ruisleipä ja muut suomalaisuuden arvot ilman äärinationalismia ja on tärkeää ettei suomalaisuus leimaudu pelkästään persujen maahanmuuttovihamielisyyteen.

Sampokin on valitettavasti sortunut turhaan syyttelyyn ja negatiivisen ajatteluun ja varsinkin hyökkäykset mahdollista seuraavaa Rinteen hallitusta vastaan ennen vaaleja on hyvin huonoa politiikkaa, tuosta pitäisi ainakin päästä irti.


(Kari Tanninen) #11

Olen käynyt tuolla vaaliteltalla paljon keskusteluja kansalaisten kanssa ja sieltä erottuu hyvin selvästi kaksi ryhmää jotka ovat valmiita äänestämään sinisiä:

a) Itsenäisesti ajattelevat miehet: hyvin tyypillisesti yrittäjiä tai mukana jossain vapaaehtoisaktiivisuudessa (vpk, kyläyhdistys tms.) ja jotka ovat kyllästyneet isojen puolueiden (erityisesti kepu) kähmintään ja etsivät maltillista vaihtoehtoa jossa olisi oikeudenmukaisempaa toimintaa. Myös persujen maahanmuuttajapropagandaan kyllästyneitä persuja alkaa olla huomattava määrä.

b) Perhearvoja arvostavat naiset: tämä ryhmä erottuu hyvin selvästi. Hämmästyttävän usein keski-ikäinen nainen tulee äitinsä (toki joskus miehensä ja lastensa) kanssa teltalle ja jutellessa tulee ilmi, että naiset ovat kiinnostuneita sinisten perhearvoista ja AINA tulee esille kotiin lapsia hoitamaan jäävän naisen huono arvostus ja puuttuva eläketurva.

Sinisten koko johto on näköjään vieraantunut kansasta eikä ymmärrä, että em. ryhmät edustavat 10% äänestäjistä ja olisi yksinään riittävä kannatuspohja sinisille. Tämän sijasta keskitytään rähisemään joistain eduskuntaryhmälle tärkeistä polittisista kysymyksistä joilla ei ole mitään merkitystä äänestäjille.


#12

Toivotaan, että se 0.9 olisi todellisuudessa mielumminkin 1.9. Edellä linkkaamassani YLE:n uutisessa Taloustutkimuksen graafi aiemmista vaaleista kuitenkin osoittaa, että vaalienalusgallupit ovat valitettavan tarkkoja. Sitä paitsi gallupeissa merkitsevämpää on trendi kuin yksittäinen mittaus eikä sinisten trendi jätä paljoa tulkinnanvaraa.

Tärkeintä olisi, että ainakin puoluejohdossa tiedostetaan tilanne ja luodaan loppuviikon taktiikka sen mukaan.


(Kari Tanninen) #13

Olen samaa miltä pastorin kanssa siitä, että gallupit ovat olleet varsin tarkkoja. Se, että kansa käy teltoilla ja olisi valmis äänestämään sinisiä ei vielä välttämättä tarkoita sitä, että ääni annettaisiin sinisille.

Suomalaiset ovat käytännöllistä kansaa ja kuten sanoin tärkeä seikka on tuo että äänestäjä kokee että äänellä olisi merkitystä. Nyt pitäisi korostaa sitä, että sinisille tarvitaan 3% kannatus että puolue säilyy olemassa maltillisena vaihtoehtona äärinationalisteille (=persuille) ja että on olemassa nuo kohdat a) ja b) joiden edistäminen on sinisten harteilla ja kun siniset ovat olemassa asiat ovat esillä (=on peruste äänestää 0,9% puoluetta).

Viesti on siis puoluejohdolle, kuten pastorikin totesi…


(Pirjo Keronen) #14

Itse olin eilen Vaajakoskella vaaliteltalla ja allekirjoitan täysin Karin yo. kommentit kahdesta äänestäjäryhmästä. Tätä samaa teltalla kävijät kertoivat minullekin.


(Kari Tanninen) #15

Keski-Suomen Siniset oli eilen liikkellä kahdella teltalla (Vaajakoski Jyväskylä ja Äänekoski), ja molemmissa siis sama viesti äänestäjiltä.


#16

Huomenna on puheenjohtajatentissä sitten se viimeinen paikka kertoa äänestäjille jotain isoa.

Jos olisin itse sinisten puoluejohdossa, niin tekisin nyt radikaalin siirron, joka ylittäisi uutiskynnyksen ja laittaisi äänestäjät pohtimaan. Lähettäisin yllätysvetona tenttiin, en Sampo Terhoa, vaan varapuheenjohtaja Tiina Elovaaran. Elovaaran tehtävänä olisi pehmentää sinisten julkikuvaa pois sieltä “light persu” imagosta jota Terho ex-halla-aholaisena edustaa. Terho selittämässä miten kaukana siniset on perussuomalaisista ei ole ollut uskottavaa, mutta sama Elovaaran sanomana saisi jo aivan erilaisen kaiun.


#17

Tämän päiväisessä YLEn puheenjohtajatentissä, jossa paikalla ovat kaikki 10 puoluetta, sinisiä edustaa Pirkko Mattila:

No nyt on tehty erikoinen valinta. Toivotaan, että se tuottaa tuloksia. Mielenkiintoista nähdä onko illan puoluetentissä myös yllätys luvassa.


(Risto ) #18

Kyllä se ongelma on sama kuin ennenkin, puolueella ei ole selkeää ideologiaa, se on vain vastatoimi perussuomalaisten puheenjohtaja kisassa, Elovaara edustaa jonkunlaista demarilinjaa, kalastelee samoilla vesillä demareiden kanssa äänistä, nyt kun demarit on nousussa, ei ehkä onnistu, tarvittaisiin jonkunlainen kyllästyminen demareihin heidän omassa puolueessa, että siirtyisivät sieltä pois ja äänestäisivät sitten “toiseksi parasta demariryhmää”.


#19

Juuri se on tapahtunut. Analyysien mukaan tällä hetkellä isoista puolueista perussuomalaisiin vuotaa eniten äänestäjiä juuri demareista. Rinne on kertakaikkisen surkea esiintyjä ja möläyttelee jatkuvasti sellaisia teemoja jotka häiritsee demareiden konservatiivista siipeä.

Olen samaa mieltä kanssasi siitä ettei sinisillä edelleenkään puolueena ole mitään selkeää linjaa jolla houkutella äänestäjiä. Sellaista tuskin enää ehtii luodakaan. Nyt kannattaisi vaan keskittyä yksittäisiin ehdokkaisiin.


(Kari Tanninen) #20

Olen eri mieltä siitä, ettei sinisillä ole erottuvaa linjaa. Tänään olen käynyt keskusteluja äänestäjien kanssa, ja viesti on nimenomaan se että nyt sinisillä on muista puolueista erottuva linja, jota halutaan äänestää.Hyvin keskeinen osa tämänpäivän keskusteluista on myönteinen palaute Sampon vaalitentissä esittämästä perhekeskeisestä linjasta. Se yhdistettynä Samponkin hyvin esiintuomaan yksilönvapauteen, turvallisuusteeman elementteihin ja suomalaisen perinteen arvostukseen on nyt se juttu, sininen linja.

Aamulla soitteli vanhempi herrasmies Jyväskylästä, ja sanoi vaimonsa kanssa harkitsevansa sinisten äänestämistä. Hänenkin kysymyksensä oli, että kannattaako näin pientä puoluetta äänestää. Kerroin, että täällä Keski-Suomessa piilevä äänikynnys on n. 6,8% ja siihen meillä ei todennäköisesti ole mahdollisuuksia.

Kehoitin kuitenkin äänestämään sinisiä, koska meille on tärkeää saada vähintään 3% kannatus että voimme olla olemassa. On tärkeää, että siniset ovat edustamassa suomalaisia perinteitä ja arvoja ilman että suomalaisuutta kytketään maahanmuuttovastaisuuteen. Hän myös arvosti sinisten asialinjaa, ja sitä että asiat puhutaan kaunistelematta niin kuin ne ovat.

Lopputulema oli se, että KS-siniset taisivat saada kaksi ääntä lisää ja eilisen sanomalehti Keskisuomalaisen gallupin mukainen 2.4% kannatus saa lisää nostetta.