Suomeen äänestäjien kaipaama vasemmistohallitus?


#1

Rinteen Ana järjesti melkoisen yllätyksen houkuttelemalla keskustan vasemmistohallituksen takuumieheksi, ainakin hallitusneuvottelujen ensimmäiselle kierrokselle.

Ei tämä mielestäni mennyt niin kuin Stömssössä, mutta toisaalta kansa oli kyllästynyt oikeistopolitiikkaan. Nyt sitten tulee vasemmistolaista politiikkaa jos tuosta hallitus kasataan.

Kyllä äänestäjät ovat nyt tyytyväisiä.


(A. Vuorijärvi ) #2

Niin no kuka on ja kuka ei, jos kuitenkin sdp:n kanssa lähestulkoon samoihin prosentteihin pääsivät kokoomus ja persut (jotka nyt voidaan laskea oikeustopuolueeksi vaikka vetivätkin itkupotkuraivarit uudesta istumajärjestyksestä) niin ei tuon vaalituloksen perusteella kovin yksimielisesti vasemmistohallitusta haluttu.

Kepulla on muuten hallitusneuvotteluissa nyt aika hyvät pelimerkit kädessään jos vain osaavat pelata oikein. Tosin voi olla että ovat vielä pahemmassa suossa neljän vuoden kuluttua kun vasemmisto nostaa verotuksen ja valtionvelan tappiin ja maailmantalouden kehityskin näyttää asiantuntijoiden mukaan olevan taittumassa. Voi olla että kohta kukaan ei ole tyytyväinen…


#3

Persujen äänestäjäkunta oli myös aika käärmeissään oikeistohallituksen linjauksista.

Sanoisin että iso osa sieltäkin halusi “sosiaalisesti oikeudenmukaisempaa” politiikkaa.


#4

Oma toiveeni oli sini-puna hallitus, mutta se nyt ei taida toteutua.

Kansanrintama on keskustan kannalta tuhoisa yhdistelmä enkä voi ymmärtää miksi se on siinä mukana. Uskon, että keskustan kannatus romahtaa lopullisesti seuraavan 4 vuotiskauden aikana. Mahdollista on jopa puolueen hajoaminen. Sen verran paljon omassa suvussani on pitkän linjan keskustalaisia, että uskallan väittää olevan vähissä ne tupaillat, joissa maakuntien miehet taputtavat känsäisiä kouriaan sille ääriliberaalille maailmanhaalamispolitiikalle, jota SDP+Vas+Vihr+RKP aikoo ajaa ja joka keskustan on vasemmiston ylivallan alla pakko hyväksyä. Arvoakselilla RKP:kin asemoi itsensä nykyään vasemmalle ja syyhän on tietysti se, että sillä tavoin se voi kiristää vasemmistolta kaikki mahdolliset edut omalle eturyhmälleen. RKP osaa tämän pelin.

Kolikolla on kuitenkin kääntöpuolensa. Sillä aikaa kun vihervasemmisto meuhkaa hallituksessa, oppositiossa kärkkyvät perussuomalaiset ja kokoomus kiittävät, sillä käytännössä kaikki keskustasta vuotava kannatus siirtyy niille. Oppositio on tällä kertaa muutenkin ideologisesti harvinaisen yhtenäinen mikäli kokoomus tekee loikan konservatiivisempaan suuntaan, kuten analyytikot ovat hiukan veikkailleet. Ehkä oppositio kaataakin hallituksen ennen kauden täyttymistä.


#5

En laskisi paljoakaan tuon oppositiossa “lihomisen” varaan, sieltä kun ei tehdä päätöksiä.

Kokoomus voi hyödyntää mahdollista kasvuaan seuraavissa hallitusneuvotteluissa, mutta persuille on tie taas tukossa kun jengi luulee voivansa sanella politiikan linjan.


(Risto ) #6

Keskustan kannatus romahti niin alas, että en usko sen enää laskevan, kenttä, puolueen johto, eduskunta ryhmä oli järjestetyssä äänestyksessä selkeästi hallitukseen menoon kannalla, joten päätös taisi olla puoluejohdolle lopulta helppo, Orpon tilanne on kohta pahempi, saattaa olla että menee vaihtoon, vaalitulos oli huono, puolue oppositiossa ja pelasi hallitusneuvottelutkin aika huonosti, kun ennen neuvotteluja jo meni paaluttamaan ensin perussuomalaiset ja sitten vasemmiston ulos hallitusneuvotteluista, se oli suora syöttö Rinteen lapaan, ilmisesti se luuli olevansa saletissa ja se sitten kostautui.


#7

Orpo ei osannut ennakoida että Sipilä jättäytyy taka-alalle jo hallitusneuvotteluvaiheessa ja keskusta lähtee uudella miehityksellä yrittämään mukaan hallitukseen.
Kuvio on valmisteltu kulisseissa eikä Orpolla ollut siitä mitään vihiä.


(Risto ) #8

Miten vaalitappio oli kulisseissa valmisteltu, eiköhän Orpon tilannetaju pettänyt vaalituloksen myötä, oletettu varma ykkössija vaihtui kolmossijaan ja pelintekijäksi nousi Rinne, joka pisti ilmeisesti jos tämä malli onnistuu, niin kokoomuksen oppositioon, Orpo syyllistyi samaan virheeseen, minkä teki sinisetkin, se haki kannatusta vasemmalta tajuamatta että puolue vuotaa oikealle, hyötyjä oli perussuomalaiset jotka keräsi oikeiston äänet ja vihreät, jotka sitten toisella laidalla nousivat.


#9

Jos katsoo vaalipäivän, ja sen päivän päivämääriä, jolloin Rinne ilmoitti puolueet jotka lähtevät säätytalolle neuvottelemaan hallitusohjelmasta, niin huomaamme että siinä on ollut aikaa keskustella asioista kulisseissa. On ihan yleinen käsitys että noin on tapahtunut.

Mitä taas tulee persuihin, niin puoluehan ei ole vaalituloksen selvittyä ollut potentiaalinen hallituspuolue. Kokoomus oli ehkä ylimielinen, persut vain tyhmiä.


#10

Persujen keräämät äänet meni taas kaikki ihan hukkaan, neljä vuotta sitten näytti hyvälle kun perussuomalaiset olivat luotettavia yhteistyökumppaneita muille hallituspuolueille. Saivat myös ensikertalaisiksi aivan hirvittävän vaikuttavat ministeripaikat.
Nykypersut eivät halua hallitukseen(eikä kukaan heitä) koska siellä on pakko ottaa kantaa ihan vakavissaan ja joutuu myös vastaamaan kannanotoistaan ja siihen ei nykypersuista ole. Ne ihmiset jotka äänestivät persuja eivät saa ääntään kuuluville taas neljään vuoteen, toivotaan että ainakin osa heistä oppii ymmärtämään että politiikka on yhteistyötä ja vain yhteistyöllä saadaan tuloksia. Diktatuurimaat on erikseen ja toivon että suomalaiset ei ihan pian sellaista järjestelmää halua.


(A. Vuorijärvi ) #11

No se nyt olikin selvää että persut olivat menossa oppositioon uhriutumaan, vastuunkanto ja yhteistyö ei nykypuoleelta onnistu. Sen sijaan valittaminen onnistuu aiheesta kuin aiheesta ja tuo viimeisin tuolileikki-episodi oli vain noloa ja säälittävää.

Rinteelle taas oli selvää ettei demarien katteettomia vaalilupauksia saada toteutettua kuin vihervasemmiston kanssa joten persut eivät siihen kuvioon sopineet, kokoomus taas oli aika lailla vastakohta kun tultiin talouskysymyksiin ja kokkarit itse sulkivat vasuriyhteistyön pois laskuista. Olisi toki ollut toivottavaa että edes joku olisi hallituksessa hillitsemässä holtitonta velanottoa ja veronkorotuksia. Hieman yllättäen tällä kokoonpanolla keskusta on porukan ainoa järjen ääni, mutta sielläkin on valta vaihtumassa joten aika epävarmaa laskea edes kepun varaan. Toivottavasti nyt saavat torpattua edes vihervasemmiston tavoitteen kotimaisen teollisuuden ja yrittäjyyden alasajosta.


#12

Halla-aho on varmasti lukenut kotiläksynsä eikä todellisuudessa edes haaveile hallituspaikasta. Perussuomalaisilla kun on (ollut aina) se yksi kärkiteema ylitse muiden, joka määrittää koko puolueen olemassaolon, mutta jota ei mikään muu puolue allekirjoita ja se on tietysti humanitäärisen maahanmuuton ja siihen kiinteästi liittyvän monikulttuurisuuden vastustaminen. Kun perussuomalaiset vaatii näiden suitsemista ja kaikki muut puolueet niiden lisäämistä, niin yhtälö on hallituspaikan suhteen tietysti täysin mahdoton. Puhutaan kuitenkin perustavaa laatua olevasta yhteiskunnallisesta kehityksestä.

Soini teki sen virheen, että tinki hallituspaikan eteen juuri tuosta puolueen kärkiteemasta. Tuloksena perussuomalaisten kannatus romahti. 2017 kunnallisvaaleissa puolueen kannatus oli enää 8.8% kun se vielä 2015 ek-vaaleissa oli lähes 18%. Mikään puolue ei kestä hajoamatta noin nopeaa ja totaalista romahdusta eli sikäli 2017 puoluekokouksen tapahtumat olivat vain surkean kehityksen looginen päätepiste. Sinisten vaalitulos sitten sinetöi tapahtumasarjan, jota kukaan ei olisi halunnut nähdä.

Vaikka perussuomalaiset on nyt noussut takaisin samaan kokoon, johon Soini puolueen parhaimmillaan luotsasi, on puolue kuitenkin tuomittu pysyvästi oppositioon ellei yhteiskunnallinen ilmapiiri muutu sen ajamille arvoille myötämielisemmäksi. Aatteet ja ideologiat ovat historian saatossa kulkeneet kehää, joten voi olla, että jossain vaiheessa kansallismielisyys nousee taas mainstriimiin. Ja jos näin käy, niin sitten voivat persutkin olla hallituskelpoinen puolue.


(A. Vuorijärvi ) #13

Kansallismielisyys on ollut nouseva trendi jo jonkin aikaa ja oppositiossa persuilla on mahdollisuus kasvattaa kannatustaan. Ei mene kovin kauaa kun rinteen hillopurkki on kaavittu tyhjäksi ja ongelmat vain kasaantuvat. Tämän varaan persutkin laskevat ja odottavat lisää protestiääniä. Mitä siitä seuraa on sitten toinen kysymys.


(Risto ) #14

Pakko nostaa Rinteelle hattua, taitavasti junailtu peli, kävi vähän niin kuin jääkiekossa, missä periaatteessa talkooporukka eli HPK voitti rahaliigan eli Kärpät, HPK joka pelaa liigan pienimmällä budjetilla hakkasi Kärpät joilla on liigan suurin budjetti . tässä kävi vähän samalla lailla, demarit hakkasi talkooporukalla kokoomuksen, jolla on parhaat rahalliset resurssit politiikassa, toki Orpon oma töpeksintä helpotti hommaa, sen ei olisi pitänyt uhota sillä, mitä puolueita otetaan hallitukseen eli yrittää torpata persuja, eikä myöskään vaalien jälkeen liittää vasemmistoliittoa tähän samaan kategoriaan, Orpo pelasi itse kortit kädestään.


#15

Komppaan tätä. Rinteelle on pakko antaa tunnustusta. Rinne leipoi Suomeen vasemmistohallituksen asetelmassa jossa vasemmistolle on 76 kansanedustajaa ja oikeistolla 124.


(Risto ) #16

Kuten sanoin, Orpo syötti suoraan Rinteen lapaan, kommenteillaan persuista, homma olisi pelittänyt, jos kokoomus olisi ollut suurin puolue ja hallituksen muodostaja, mutta kun ei ole, niin homma lähti lapasesta, Rinne taklasi sen katsomoon.


(Risto ) #17

Hallitusneuvottelut jumittui, keskusta ei luovu kynnyskysymyksistään, näin sanottiin uutisissa, luulempa että kahden viikon päästä, ollaan lähtöpisteessä, kaikki alkaa alusta.


#18

Kuka nyt sitten antaa periksi, siellä on Audi oottamassa ja hillotolppa. Et suattaapi nähdä.